Kumppanuus

Maakunnallisen kylätoiminnan voima löytyy yhteistyöstä, jota toteutetaan monin tavoin.  Järjestöfoorum, johon kuuluvat kaikki keskeiset maakunnalliset kansalaisjärjestöt, hoitaa kolmannen sektorin sisäistä ja ulkoista yhteistyötä. Maakunnallista laaja-alaista yhteistyötä toteutetaan kuntien ja valtion organisaatioiden, Leader-toimintaryhmien sekä lukuisten järjestöjen ja yritysten kanssa. Kylien kehittämistoiminta Kainuussa on muotoutunut systemaattiseksi ja suunnitelmalliseksi Kajaanin ammattikorkeakoulun ja ProAgria Kainuun ja Kainuun Nuotta ry:n kehittämistoiminnan myötä.  Näiden kolmen organisaation kesken on syntynyt tiivis yhteistyö: koko Kainuun tasolla kehittämistoimintaa kehittävä kylätiimi. Uusimpana kumppanuusverkostona on Pohjoisten maakuntien yhteistyö.

 

Yhdistyksen kumppaneita ovat mm. kaikki Kainuun kylät ja asuinalueet, Kainuun SOTE -kuntayhtymä, Kainuun kunnat, KAMK, ProAgria keskusten liitto sekä ProAgria Kainuu, Kainuun ELY-keskus, Kainuun TE-toimistot, KaisaNet Oy, Cemis Oulu, Kainuun liikunta, MLL:n Kainuun piiri, Suomen 4H-liitto, seurakunnat, muut maakunnat sekä niiden kylät, Kainuun riistakeskus, Kainuun maahanmuuttajayhdistykset ja Suomen kylätoiminta ry. Lisäksi kumppaniyhteistyötä tehdään useiden Suomen kuntien, yritysten ja alueen oppilaitosten kanssa sekä laajasti 3. sektorin toimijoiden kanssa.

 

Nuotan maakunnallisia ja kansallisia kumppaneita on yhteensä vuoden 2018 tasolla n. 2 800 kpl. Mukana ovat yksittäiset henkilöt, järjestöt, yritykset, kunnat, valtion virastot.