Yhdistyksen/ yhteisön toiminta sairaalassa

OLKA koordinoi sairaalassa tapahtuvaa järjestö- ja vapaaehtoistoimintaa. OLKAn avulla yhdistykset ja yhteisöt voivat tavoittaa potilaita ja heidän läheisiään jo sairaalassa. Yhdistykset ja yhteisöt voivat toimia sairaalassa pitämällä teemapäiviä OLKA-pisteellä ja toimimalla vapaaehtoisena OLKAn kautta.

Teemapäivät sairaalassa

Yhdistykset ja yhteisöt ovat tervetulleita kertomaan toiminnastaan ja tarjoamaan vertaistukea OLKA-pisteellä. Koronatilanteesta johtuen teemapäivät toteutetaan toistaiseksi virtuaalisesti OLKA Kainuun somekanavien (esimerkiksi Facebook) kautta. Teemapäivässä voit esitellä oman yhdistyksesi/ yhteisösi toimintaa tai kertoa yleisistä terveyteen liittyvistä aiheista. OLKA Kainuu valmentaa kaikki vapaaehtoistoimijat tehtäväänsä.

Yhdistysten valtakunnalliset teemapäivät löydät täältä. Yhdistys/ yhteisö voi varata niin halutessaan myös oman teemapäivän. Teemapäivä pitää varata vähintään kaksi viikkoa ennen tapahtumaa, jotta tarvittavat järjestelyt ehditään tekemään ja tapahtuma ehtii mukaan OLKA Kainuun teemapäiväkalenteriin ja somemarkkinointiin.

 

 

Yhdistyksen toiminta vertaistaloon

OLKAn koordinoima valtakunnallinen Vertaistalo-verkkopalvelu tarjoaa luotettavaa tietoa ja vertaiskokemuksia. Palvelu kokoaa yhteen potilasyhdistysten tarjoamaa vertaistukea sairastuneelle ja heidän läheisille Etsi vertaistukea -hakukoneeseen.

Ilmoita yhdistyksenne vertaistoiminta Vertaistaloon!

OLKA Kainuu -hankkeessa mukana toimintaa kehittämässä ovat: